Arkisto kategorialle joulukuu, 2008

Pariisista


maanantai, joulukuu 1, 2008

Palasimme tyttärien kanssa jokin aika sitten Pariisista. Rakastavaisten Pääkaupunki oli ennallaan eli yhtä ihana kuin aina.

Pariisi on yksi kotikaupungeistani. Näytin tyttärille nähtävyyksiä ja paikkoja, joissa olen vuosien ja vuosikymmenten varrella asunut – onko ensimmäisestä käynnistäni tosiaan jo 35 vuotta?! Minun piti ylioppilaaksituloni jälkeen pyrkiä Sorbonneen opiskelemaan. Laitoin jo hakupaperitkin menemään, mutta sitten ilmestyi elämääni Jusu.

Ja sit se meni silleen.

Ripustelimme joulun alla omenapuihin valoja ja laitoimme portaille kynttilälyhtyjä. Yhtenäiskoulun syysmarkkinoilta ostimme piparkakku-Parthenonin! Ihan totta: siellä se meitä odotti kuvaamataitoluokan myyntipöydällä! Rehtori-kuvismaikka-Marke hihkaisi heti meidät nähdessään, että nyt tuli piparitemppelille oikeat ostajat!

No joo, kun siinä aikamme Kreikasta ja Kreetastakin juttelimme, iski oikein kunnon Välimerenikävä. Liityin taannoin Facebookissa Hanian ystävien ryhmään, The Friends of Chania. Kaikki Naamakirjalaiset, käykää katsomassa kauniita kuvia ja tarinoita toisesta kotikaupungistani!

Romaanini ensimmäinen versio alkaa kohta olla valmis; kustantaja sitä jo odottaa. Juuri nyt, tällä hetkellä, tuntuu hyvältä kirjoittaa. Tällaisissa tunnelmissa toivottelen lukijoilleni hyvää uuden vuoden odotusta!